nyt olikin se leiri jo ohi! Alko siis maanantai aamulla.
maanantai: tultiin tallille 8.30, syötiin aamupala ja jaettiin leirihoitsut. Ite otin Ronjan :3 Jaettiin myös hepat tunnille. Sain Toffen ja mentiin koulua. Tehtiin pysäytyksiä ja siirtymisiä kolmi- ja kakskaarisella. Poni oli tosi kiva ja hyvin avuilla! Lopuks mentiin maastoon kävelemään. Toisen tunnin menin Donilla, mentiin puomeja. Doni oli erittäin mukava, vaikka vähän erilainen ku Toffe. En enää hirveesti muista mitä tehtiin tunnilla mutta kivaa oli ainakin :D Harjailtiin hoitsuja jossain vaiheessa ja puuhattiin jotain.
tiistai: Hepat oltiin jaettu jo edellis iltana, menin aluks Charliella ja toisen tunnin Donilla. Challun kaa mentiin vähäks aikaa vaan mettälenkin tielle ravailee ja laukkailee. Donin kaa mentiin maastoon koko porukalla. Stressas aika paljonkin ja oli ihan hiestä märkä.. Oli tosi reipas ja rykipäätä vaikka minne ja näytti hienot laukka väistöt. mutta kaikenkaikkiaan oli tosi kiva! :)
keskiviikko: Hypättiin aamusta, menin Donilla taas. Tultiin kaarevaa linjaa, puomi puomi ristikkoa, okseria ja pientä pystyä. Lopuks rataa ja vikat kolme estettä oli vaikeet koska Doni lähti aina rykimään päätä jollon ohjaaminen ei ollu helppoo :D Illalla oli kauneus kisat ja arvatkaa ketkä vei <3 Ronja on hallitseva Miss Stall Soldal! (: Hieno mamma! Käytiin vielä uimassa ja yöuinnilla toisen kerran :D
torstai: 10.30 oli koulutunti, menin sen Donilla. Doni oli taas toosi mukava (: Tehtiin väistöjä ja pysähdyksiä ja laukassa vaihtoja jotka onnistu hyvin . Tunnin jälkeen pelattiin korttia ja oli LEIRIKASTE! kiivettiin lantalassa, syötiin Greenlinea, ryömittiin kentällä, ryömittiin myös Nissen mutatarhassa ja saatiin vettä niskaan monen kerran. Sen jälkeen oltiin kaikki ihan paskassa niin pestiin ittemme vesikarsinassa ja mentii syömään. Lähettiin taas uimaan ja sen jälkeen oli leikkitunti <3 Menin Challulla ja oli aivan ihanaa! Kaikilla oli hauskaa ja naurettiin tosi paljon! Oltiin seuraa johtajaa, tallipalaa, kulmasta kulmaan, maa-meri-taivasta, makkaraviestii, laukkailtiin ulkopuolella, väärinpäin ravii (jossa charlie veti muutamii pukkei mut EN tippunu!!) ja muuta kivaa :3 Tipuin kerran kun piti ottaa ravia naisten satulassa mut poni lähtikin pukkilaukkaa ni tipuin selälleen toiselle puolelle. ei onneks sattunu ku vähän pyllyyn :D Tunnin jälkeen vietiin ponit pois ja grillattiin makkaraa ja vaahtokarkkeja.
perjantai: herättiin myöhempään, ehkä jossain 10 aikoihin. Pelattiin korttii ja sit mentiin hakee hepat. Oli leirikisat ja pidettiin leikkikisat. Ratana oli:
1. esteelle, pois hevosen selästä. eka este yli ja toinen ali.
2. Takas hevosen selkään ja pujottelua
3. Pois hevosen selästä ja piti heittää 5 hevosen kenkää ämpäriin.
4. Takas hevosen selkään ja 'taskuperuutus' puomien väliin.
5. Vesilasi aidalta ja kentän keskelle jossa raippa. siellä tukkihumala jutska eli 10 kertaa pyörii pää raipassa ja raippa maassa.
6. juokse hevosen kanssa renkaalle ja yks jalka renkaan sisään
7. takas hevosen selkään ja puomien kohalla makkarana ja toisten pisteitten väliin.
8. maailman ympärys matka selässä
9. Ristikko ilman käsiä, jonka jälkeen baanaus kentän ympäri
10. portille seis ja rata valmis!
sijotuttiin toisiks lallun kans :3 ylpee mamma ! pari baanaust ulkopuolella ja loppuravit kentällä. Mentiin vielä mettälenkki loppukäynneiks.
Tallissa korjattiin kamat ja vietiin ponit ulos. Raivattiin mökki ja mentiin syömään kakkua terassille :)
voisin nyt vielä teille lukijoillekkin ilmottaa että tänään päätin Charlien vuokraamisen pituuteni takia. kuvia saatte myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti