Sivut

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

#54 toffeilua + pieni tuuppaus !

oho , pientä taukoa ollut kirjoittamisesta ;oo no, ei oo aina jaksannu .

Eilen siis menin Toffella n. 45 min. Poni oli aivan ihana jo heti laku käynneissä ja hakeutu vähän alemmas ja kokosi itseään iiiihan pikkuriikkisen enemmän kun ennen (: kehitystä! Raveissa taivuttelin paljon ja Toffe taipu hyvin. Tehtiin parit siirtymiset ja ravailtiin suurimmaksi osaksi keski ympyrällä. Laukkaa ei otettu kun ihan vasta lopuksi muutamat nostot tai siis niin piti mutta Toffe säikky traktoria joka toi heiniä tallille ja veti omaa kivaa kentällä : ) Loppukäynnit mentiin mettälenkille.

Juoksutin Challun vielä irtona kentällä päivän päätteeksi, nyt kun on pari rennompaa päivää ollut.
Ja eilen sitten Jenni tuli meille yöksi, katottiin PUTOUS , koitettiin kattoa leffa finn-tvstä mutta lagas liikaa. ja tietty sitten vielä syötiin ja juotiin ! (=

Tänään herättiin jälkeen yheksän ja lähettii tallille siinä puol 11 aikaan. Kävin heti hakemassa Charlien. Menin koulua pitkästä aikaa kunnolla kun kenttäkin oli niin hyvä. käynnissä otettiin pysäytyksiä, väistöjä ja ympyröitä. Kun alettiin ravailemaan niin poni päätti totella Heidiä joka juoksutti Pelleä kentällä ja heti kun poni kuuli maiskautuksen, lähti kovempaa. joten siis alkuravitkin oli hieman hankalia :d

Otettiin väistöjä ravissa myös ja ne ei oikeen tahtonut onnistua.. Challu hermostu tosi nopeesti raipasta joka mulla oli kädessä väistöjen ajan joten heitin sen sitten pois. Käveltiin hetki siinä ja otettiin sitten laukkoja. Alku laukoissa mentiin kovaa. Vähän ajan kaahottelun jälkeen ponikin suostu keskittyä ja saatiin kiva laukka ympyrällä. Vasempaan mentiin jo paljon paremmin.
Otin sitten loppuravit ja kävelin pitkät loppukäynnit.

Nyt sitten oon ihan puhki ! Kelkkailua yhteensä n.30 min, ratsastusta 35 min ja vielä tanssi tunti, 60 min ! ;O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti