Sivut

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

#44 varoitus: pitkä postaus ;oo

Tänää olikin Toffe päivä ja Jenni piti meille tuntia !

Poni oli oikein likainen mutta suloinen kun hain sen tarhasta. Harjaamisessa kestikin jokinen tovi. Laitoin satulan ja suitset ja sitten lähdettiin ulos. Oi että se oli energinen ! Viimeks viikko sitten menin sillä ... Alku raveissa jo kaahotti ja hössötti. Vasen puoli oli niin jumissa että ! ei meinannut taipua mihinkään. Tehtiin sen jälkeen väistöjä käynnissä. Ne meni ihan penkin alle ! etupää väistää mutta takapää jää jonnekkin ihan muualle. Näpäytin sitten raipalla persuksiin että väistäppäs niin poni otti siitä herneet nenään ja nosti laukan. Vähän nauratti toi reaktio ! :D

Muutamien hyvin onnistuneiden väistöjen jälkeen otettiin ravi ympyrää harjoitusravissa ilman jalustimia. Toffen ravi oli suoraan sanottuna ihan kamalaa kun hösötti kokoajan. Kun se vähän rauhottui siellä selässä pystyi istuakkin. Tehtiin sen jälkeen silleen että puolet ympyrästä käyntiä, puolet ravia. Se oli hieman haastavampaa...

Kun saatiin se menemään hyvin otettiin kolmikaarista. Se meni ravissa hyvin ja otettiinkin sen jälkeen laukkaa. Oikee laukka nousi hyvin mutta hieman kovaa, no onneks poni hyytyy nopeesti kun sillä on niin huono kunto. Otettiin sitten sitä kolmikaarista silleen että eka tultiin ravissa siihen, mentiin tötsien läpi, nostettiin laukka, tehtiin keskiympyrä, mentiin tötsien läpi ja siirsin raviin. Tällä kertaa Toffe kuunteli hyvin ja mentiin heti ekalla se ettei tarttennut kauaa nyhvätä. Otettiin vielä vasen laukka ja nostossa lähti vetämään päätä alas ja jotain ihan omia juttuja ! Nauroin Toffelle ja otin uuden noston heti perään. Sen jälkeen otettiin tuo sama tehtävä mutta toiseen suuntaan. Sekin meni ihmeen hyvin!

Toffe oli ihan hikinen loppuraveissa niin käveltiin pitkät loppu käynnit. Pesin vielä tallissa sen takajalat koska ne oli ihan likaiset omasta kakastaan. On se niin erilainen kun Charlie  pestessä. Toffe seisoo paikoillaan eikä välitä yhään ja Charlie steppaa ja tekee kaikkea mahdollista.

Jätin Toffen karsinaan ja menin pitämään Jennille ja Tuiskulle tuntia. Jäädyin sitten siinä samalla ja tulin nopeesti tunnin jälkeen sisälle. Harjasin vielä Challun ja jutskasin kavereitten kanssa,

HUOMENNA SHOPPAILEEN ! ♥

tiistai 28. joulukuuta 2010

#43

Tässä postauksessa esittelen koirani, MURUN !

* Murun oikea nimi on Rosbell's Moonlight Sonet .
* Muru on syntynyt 7.1.2007
* Muru on Cavalier King Charlesin Spanieli
* Muru on synnyttänyt yhdet pennut !
* Muru oli pentueen pienin ja on tälläkin hektellä 'liian pieni' .
* Murulla on myös liian lyhyt karva rodukseen.
* Muru ei luota uusiin ihmisiin helposti .
* Muru ei myöskään luota isoihin koiriin helposti sen jälkeen kun asu vuoden Cavalier laumassa ja kun meijän entinen koira lähti taivaaseen : (
* Muru nukkuu mun sängyllä vaikka kiellän sitä
* Muru pomppaa yli puoli metriä omatahtoisesti (ei mitään sen kepukan alla ja ilman hihnaa) .
* Muru on äitin mutta tavallaan mun ( : ♥



#42

juu eli herättiin jennin kaa puol 12, väsytti vähän ku mentiin vasta puol 4 aikoihi nukkuu.. hups . no mentiin siis ninnin kyydillä tallille, Ninni kävi hakemassa Löwen ja yritti juoksuttaa sitä. ei siitä melkeen mitään tullu ku poni seuras ja näykki . päästettiin se sitte vapaaks juoksemaan,juoksi hetken ja kyllästy sitten siihenki. tehtiin sitten silleen että mä otin ponin liinaan ja Ninni meni Löwen selkään. se meni tietty paljon paremmin.
Sen jälkeen mentiin Jennin kanssa hakemaan Challu. otettiin klippejä siinä samalla tulevaan videoon (jaksakaa vaa oottaa !). Menin ilman satulaa mettälenkin tiellä ravailee ja laukkailee. Poni oli aivan unelma! laukat meni tosi hienosti ! käytiin vielä lehmillä kävelemässä lopuksi. lähin sitten kotiin tai siis Jennin iskä heitti mut sinne samalla kun lähti viemään jenniä ja ninniä . : )

tossa pikkunen pätkä (: 

maanantai 27. joulukuuta 2010

#41

eilen en blogannut koska en jaksanut :D

eli siis heti ku menin tallille, hain challun, laitoin suitset ja harjasin. sitte pistettii anna rämpimää pellolle silmät sidottuna yms. kun muut meni hakemaan hepat sisään, ja laittaa kuntoo, ite silittelin ja jutskasin challun +  muitten kanssa. maasto meni hyvin, mentii sama lenkki ku lauantainakin. meni tosi hyvin, poni oli rauhallisempi mut mentii silti kovaa ! lopuks vielä laukka pellolla ja ravit kentällä.

tänään jenni piti meille tuntia. eka mentiin ravipuomeja, meni ihan hyvin mutta piti olla tosi tarkkana että poni tuli tarpeeks reippaasti niille. lisättiin vielä kolmas puomi jossain vaiheessa ja sekin meni ihan hyvin. sitten otettiin yks puomi pois ja korotettiin ensimmäistä. meni hyvin vaikka poni hyppäskin ne ainaja lähti laukkaamaan. annoin kävellä hetken ja otin sitten laukkaa. se meni hyvin, vaikkakin hieman kovaa.. vasempaan kierrokseen meni hyvin kunnes portti tuli vastaan ja rynnittiin ulos kentältä, monesti. sen lisäksi oli vielä hankaluuksia tulla kentälle .. jenni keksi meille vielä lopuks puomi radan, ja se meni hyvin vaik poni meni hiukkasen kovaa :D lopuks käytiin kävelemässä vähän tiellä ja sitten mentiin talliin. höpöteltiin jennin kanssa semmonen tunti ja lähettiin sieltä meille, pakkasin kamat ja oltiin ulkona murun ja ikaroksen kanssa. sitten jennin iskä tuli hakee meijät ja mentiin ikaroksen ja siirin kanssa koirapuistoon. oltiin siellä noin 30 min . sen jälkee mentii vielä mäkkärii . ( :

lauantai 25. joulukuuta 2010

#40

ahh ihanaa , vaan -10 astetta . mentiin tallille, ja päädyttiin että mentäis maastoon. no, ponit oli ollu sisällä kaks päivää peräkkäin (oli niin kylmä ollu) + vielä muutamat vapaat ni oli aika energistä menoa siis .. käytiin nappaamassa parit kuvat ennen selkään menoa, lopussa sitten kuva siitä. käveltiin peltoaukeaman poikki aluksi, hyi että kun oli kylmä! no päätettiin ravata se, poni nosti laukan ihan törkeen hianolla nostolla ; o ! ravista ei oikeen tullu mitään ni laukattiin melkeen kokoajan. ravattiin/laukattiin vielä ylämäki ja sitten käveltiin hetki. käännyttiin auratulle mettätielle joka oli hyvässä kunnossa! laukattiin alamäen jälkeen, poni rakasti sitä! ja sain vielä hyvin kiinni ! olin niin ylpee. käveltiin puolet lenkistä, sen jälkeen tuli ihana laukka pätkä. päästin ponin alussa aika kovaa mutta santos jotain hidasti edessä niin välimatka lyheni ja hidastin sitten vauhtia. taas kiinni hyvin. loppumatka käveltiin, laukattiin kyllä yks ylämäki, ja annoin mennä. Challu laukkas korvat hörössä, joka askeleella kovempaa. oi että se oli ihanaa olla selässä! mentiin vielä kentälle ottamaan parit nostot laukkaa ja loppuravit. käveltiin sitten tarhoille ja takasin, poni sisälle ja porkkanat + pusu. autoin vielä heppojen otossa sisälle ja lähin kotiin syömään !

torstai 23. joulukuuta 2010

#39

hyihyi aamulla tuolla ulkona oli -30 ;oo tais jäädä tänään tuuppaus päivä väliin .. no menin silti tallille, jaettiinhan me JOULULAHJAT! sain ihania lahjoja talliporukalta ! mm. suklaata ,suklaata, mäkkärin lahjakortin ! ,ihanan talliporukka paidan, lisää ihania paitoja, kynsijuttuja ja vielä maailman sulosimman harjan lallulle ! kiitos kaikki ♥
kaikki hepat oli sisällä siis tänään, ja käytiin kävelemässä muutamien kanssa kun karsinat siivottiin . menin toffen kanssa ulos ja iida & santos ja jenni & pelle tuli myös mukaan. käytiin tiellä ja pelle jotain pelleili siellä niin vaihettiin jennin kanssa hetkeks poneja, onse kyllä hassu pikkunen poni ( = otettiin vielä muutamat kuvat tallipihassa niin hyvälaatusella samsungin kosketusnäyttösellä puhelimella .. -,- no, tuli sentää jotai   ( : harjasin toffen vielä tallissa ja annoin sitten syödä siinä samalla päivä heiniä. kävin moikkaamassa challuakin ja vaikutti tyytyväiseltä kun on ollut jo kaksi vapaata putkeen ja taitaa kolmas ja neljäskin tulla ! :) pientä joululomaa pikkuselle .
harmittaa kyllä kun huominen joulumaasto ei varmaankaan toteudukkaan :  ( no, jouluja tulee lisää !

HYVÄÄ JOULUA! ♥

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

#38

jeejee tänää oltii toffen kans sänkkärillä <3 poni meni hienosti vaikka ois kyl jotai muuta oottanu : ) raveissa oli vähän hösö, ainakun kehu nii siirs käyntii ja sitte ku pisti eteenpäi ni lähti vähä liian lujaa. ravailin siinä hetken kumpiiki suuntii ja otin sitte laukkaa. laukassa poni aina, joka kerta koitti samassa kohdassa ja onnistuki siinä ni oli lähtemässä pois sänkkäriltä! kerran ku kunnolla potkasin kylkee ni meni sitte hyvin. annoin kävellä hetken ja sitten otettiin 'baanaus'. sitä ei voinu kyllä oikee baanaukseks sanoo ku toffe ei menny edes kovaa, ja meinas hyytyy lopussa ! no olin silti ilonen et meni hyvin. menin vielä ilman satulaa kentällä loppuravit ja kävelin tiellä. juoksutettiin vielä makki jennin kanssa irtona. kumpikohan siitä sitten sai enemmän liikuntaa, me juostiin siellä hulluna että saatiin mummo liikkeelle :D käytiin kans kävelemässä challun ja tuspen kanssa tiellä ja pellolla.


tiistai 21. joulukuuta 2010

#37 JOULULOMA !

ahh taas tota lunta tullu ainakin 10 centtii lisää . tykkään talvesta mut nyt menee jo vähän yli ;oo

no siis tänään loppu koulut! ihanaaaa! ♥ nyt on se melkee 3 viikon joululoma edessä! joulujuhla oli meillä aamupäivästä ja mun todistuksen keskiarvo nous 8.0 sta 8.9 ! :D olin ja oon vieläkin tosi ilonen! menin sieltä melkeen suoraan tallille (kävin kotona vaan syömässä ja vaihtamassa vaatteet). alettiin melkeen heti harjailemaan poneja ja laittamaan kuntoon. kun oltiin selässä niin mentiin mettän kautta sänkkärille. poni virkisty heti kun huomas minne ollaan menossa. se niin rakastaa sitä ! ravailtiin sänkkärillä, meni hyvin vaikka virtaa löyty! otettiin sitten parit laukat, nous ihan hyvin ja oli ihana istua kyydissä kun poni tarpo oikeen kunnolla eteenpäin! otettiin sit kans yks ryhmä laukka Iidan & Santoksen ja Jennin & Tuiskun kanssa.
sen jälkeen mentiin kävelemään tielle että hengitys tasaantuisi. otettii vielä yks laukka mettälenkin tiellä, pukkien kera ! mentiin kyllä kovaa vaikka en päästänyt ja poni nautti. mentiin mettään tekemään vielä huima 30 cm este jota mentiin sitten muutaman kerran. siitä mentiin vielä vähän ravailemaan ja talliin. heitettiin satulat pois ja loimet tilalle, mentiin vielä loppukäynnit maastoon. otettiin pikkunen ravi pätkä, mutta poni päättikin laukata sen :D tuli ihan kivan pitkät käynnit kummiskin. tallilla hoidettiin ponit pois ja lämmiteltiin kauan ! oltiin vaan siellä, juteltiin ym ja lähin seittemän aikoihi kotiin. ( :

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

#36

tänään oli joulujuhla tallilla ja sopivasti pyrytti ja tuuli ihan hirveesti ! onneks se oli vähän rauhottunu siihen neljään mennessä että pysty hyvin ratsastaan. verkattiin aluks, poni oli tosi kiva. mentiin vielä oma osuus joka oli siis mennä 'esterata' ihan älyttömän lyhäsillä jalustimilla. no, meijän hieno kulkue saapu sitten alas, ite jäin siihen kentälle pyörimää oottamaan omaa vuoroa. alussa rata meni hyvin, mut sitte ku piti mennä esteen ali (se oli 140 cm korkee ja mahuttii hyvin verkassa), poni ei suostunu pysähtyy käyntiin ni mun selkä tiputti puomin alas, osu tietty ponia pyllyyn ! no, ei sentää mitää vakavaa käynny, poni vähä säpsähti. mentiin rata loppuun ja tuli kunniakierros, challu lähti pukittamaa ja himmeen kovaa, ei yhtää mun hallinnas. no meni silti hyvin ja olin tyytyväine : ) sitten oli vielä muitten suoritukset ja ne meni hyvin, sen jälkeen oli katrilli. se meni iha hyvin, vaikka poni pelkäs tippunutta punasta nenää ja välillä musiikkia . sitten oli vielä lahjojen jako, sain suklaalevyn nami . lähin sitten potkimaan kotiin, 20 valotikun kanssa ! :D (ei ollu heijastinta)

huomaa jalustimet :D

huima este :D

lauantai 18. joulukuuta 2010

#35

hyi tuol on kylmä ;oo tai vaa -10 mut tuulee aik tosi paljo .

no menin silti tallille. siellä otin Challun suoraan käytävälle (hepat olikin jo sisällä), ja aloin harjailemaan sitä. laitoin sitten huovan ja suitset ponin päälle ja mentiin ulos. käytiin eka tallitiellä kävelemässä ja mentiin sitten kentälle. otettiin jonkun ajan päästä vähän perus siirtymisiä, ravi-käynti-pysähys-käynti-ravi ja käynti-pysähys-ravi. menin vielä viimeisen kerran katrillia, muistin jo ulkoo ! :D eka vähän ravattiin alkuosaa ja sitten käveltiin loppu. poni oli tosi upee, mentii sitte takas talliin. annoin porkkanoita samalla kun selvitin hännän ja harjasin. sitten poni karsinaan ja kamat paikoilleen ja lähin kotiin (:

perjantai 17. joulukuuta 2010

#34

keskiviikkona olin ostamassa joululahjoja, löyty aika paljon!
torstaina menin taas kaverilleni, joten en päässyt sillonkaan tallille.

tänään menin heti koulun jälkeen, olin tallilla noin puol viis, käytiin hakemassa hepat sisälle, sen jälkeen mentiin harjottelemaan katrillia. aluks mentiin kaikki ilman satulaa. laitettiin poneillekkin tonttulakit ja challu ei ollu huomaanivakaan sitä ! olin ylpee.

mentiin eka katrilli käynnissä, sitten ravailtiin hetkinen, otettiin parit laukat ja sitten katrilli ravissa. otettiin vikan kerran jälkeen vielä muutamat laukat.
voisin vaikka nyt kirjottaa miten se katrilli menee. ( eli se tossa alempana )
sen jälkeen harjoteltiin vähän omia osuuksia, oon challun kanssa esteratsastaja ! ja jalustimet tulee just ja just poni satulan alapuolelle :D menin sitte jonkun ajan päästä talliin, otin kamat pois, heitin loimen niskaan ja menin vielä vähäks aikaa kävelemään ulos. autettiin vielä ellua ilta tallissa ja lähdin kotiin.

1.kaikki on rivissä, yksitellen lähetään eteenpäin, mennään jonoon.
2. käännytään vasemmalle, joka toinen oikeelle ja kokorataleikkaa. taas vuorotellen mennään ohi.
3. tullaan L ja taas jonoon, joka toinen.
4. kun kaikki on jonossa keskihalkasijalla, tehdään voltit. osa vasempaan, osa oikeaan kierrokseen.
5. tullaan takasin keskihalkasijalle, käännytään takasinpäin ja taas vielä käännös toista pitkää sivua kohden.
6. ollaan jonossa, 'hitaat edellä'.
7. mennään kuvioon, hitaimmat pysäthyy ekana ja lähekkäin, toisiks nopeet kauemas ja vähän kauempana toisistaan jne.
8. heilutetaan käsiä ja hymyillään !
9. lähetään kulmaa kohti, vikat vaihtaa jonoja.
10. tullaan keskihalkasijalle vierekkäin. käännytään taas lopussa vasemmalle ja oikealle.
11. käännytään pitkältä sivulta keskihalkasijaa kohti, jokainen menee oman parin vierestä.
12. täyskaarto H-S, täyskaarto E-S.
13. tullaan C pituushalkasijalle jonossa, kun kaikki on tullut halkasijalle, tehdään oikeaan suuntaan kaikki samaan aikaan voltit, sen jälkeen käännytään takasin pitkälle sivulle ja jatketaan vasempaan.
14. käännytään B , kaikki menee riviin, pysähdys ja käsien heilutus !


toivottavasti sai jotain selkoo ? :D

tiistai 14. joulukuuta 2010

#33

taas pakkasta -10 astetta plus ihana tuuli päälle :/

no tallilla kävin hakemassa eka nisse orin sisälle, sitten toin ronjan ja challun. harjasin suoraan challun ja naputtelin tilsat pois. mentiin sitten kävelemään tielle ja sen jälkeen kentälle maastakäsin työskentelemään. otettiin pari ravi pätkää sillein et ite juoksin ja hengästyin ja poni ravas vierellä.tehtiin ympyröitä, seisomisia, pysähdyksiä ja vapaana seuraamista. meni tosi kivasti ja poni oli sulosin !
hoisin sitten challun pois ja menin hakemaan muutaman hepan sisälle. lähdin sitten sen jälkeen kotiin.


maanantai 13. joulukuuta 2010

#32

eilen oli pakkasta -15 astetta, hyihyi miten kylmä ;oo

elikkä siis mun piti herätä kaheksalta, mutta nukuin vaihteeks pommiin niin heräsin vasta 9.20 , sillon aattelin olevan jo tallilla .. menin laittamaan suoraan Challua kuntoon kun tallille pääsin, tänään harjoteltais joulu katrillia. mentiin siis kaikki ilman satulaa, tarkotus oli mennä sänkkärille mutta sää ei ihan suosinu..
Harkat meni hyvin, nyt me kaikki osataan se jo jotenkuten. : ) harkkojen jälkeen mentiin vielä yli tunnin kävelylenkille, otettiin kyllä pari ravi pätkää ja yks pikkunen laukka. oltiin kaikki aivan jäässä kun mentiin talliin, nopeesti ponille loimet päälle ja ulos ja sitten satulahuoneeseen lämmittelemään. saatiin siinä samalla kuulla että 30 vuotias elämästä nauttiva Grålle pappa oli saanut ähkyn, iida meni sitä ulos taluttelemaan (ei kyllä käynyt yhtään kateeksi). lähin sitten aika nopeasti kun menin helsinkiin ostamaan lahjoja ja kattomaan Rare Exports leffan. oli tosi hyvä!

tänään maanantaina en päässyt tallille pianotuntien takia.

lauantai 11. joulukuuta 2010

#31

eilen perjantaina en ehtiny kirjottaa niin tässä tulee sekin samalla :

elikkäs haettiinn hepat eilen heti kun menin tallille, otin Ronjan Challun tarhakaverin samaa matkaa niin menee nopeammin heppojen haku. harjailin ponia hetken, heitin sitten suitset päähän ja lähettiin kentälle. heti jo kentälle mentäessä tuli ongelmia, nimittäin mennä portista sisään. no, päästiin sitten kentälle ja alettii ravailemaan. alkuraveissa oli hieman kankea, mutta vertyi sitten ihan hyvin. laukoissa huomas taas kerran energisyyden ni mentiin vähän kovaa.. nyt on ponille  muka niin vaikeaa oikean laukan nostaminen ilman juoksua. en ainaihan tajua sitä : d vasen laukka meni ihan hyvin vaikka painokin kädelle pikkasen, mutta kun mentiin portin ohi kun portti oli kiinni ja tuisku ja jenni seiso portilla, mentiin sinne. onneks portti räpsäthi tuiskun tökkäyksestä auki ennen ku laukattiin siitä ulos.. mentii vielä pari kertaa ohi ja meni hyvin. loppu raveissa oli ihana ja käveltiin vielä ulkopuolella, tiellä ja pellolla. peuhattiin vielä vähän ulkona ja lähin sitten kotiin. menin vielä kaverille yöks, syötiin ranskiksia ja nugetteja, katottiin leffa ja mässättiin herkkuja.

tänään lauantaina herättiin vasta vähän vaille kymmenen ja saatiin idea: leivotaan mokkapaloja joulumyyjäisiin ! no se oli hyvä idea muuten, mutta ei ehitty sinne myyjäisiin ni mokkkapala meni ns. hukkaan :d sieltä menin serkun ristiäisiin, sieltä vielä tallille. lunta oli satanu kokopäivän ni oli tosi raskas jo kävellä . autoin heidiä hakemaan hepat sisään ja menin sen jälkeen pitkästä aikaa toffella. poni oli tosi kiva, vaikkakin kankee ja ei voitu oikeen tehdä kentällä mitään kun poni liukasteli kokoajan.. mutta niin tykkään siitä ponista : ) hoidin vielä lopuksi kunnolla. harjasin Challunkin ennen kun lähdin kotiin. :   )

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

#30

ahh ihanaa, taas lunta tullu lisää !

tallille mentäessä oli jo ihan pimeetä (vaikka kello oli vasta 16.30..), hiukan masentavaa.. no mentiin sitten kentällä koulua. Poni oli tosi virkee, ihan ku ei ois menty pitkään aikaan ! otin sitten ohjat käteen parin käyntikierroksen jälkeen ja mentiin väistöjä, meni ihan hyvin. ravissa oli tosi kiva, taipu tosi hyvin ! laukassa meni kovaa mutta ei lähteny käsistä (: laukkojen jälkeen ravailin hetken, otin ulkopuolella laukan 'kiiokseksi' ja menin sitten loppu ravit ja käynnit. sen jälkeen katoin kun iida juoksutti makin, autoin vähän annaa heinien jakamisessa ja lähdin kotiin.

tässä vähän Charlien liikumista viikolla:

MA: ilman satulaa
TI: vapaa
KE: koulua
TO: vapaa
PE: ilman satulaa
LA: vapaa
SU: sänkkäri (?)

maanantai 6. joulukuuta 2010

#29 ERIKOISPOSTAUS !

tässä postauksessa tulee kaikki challun huovat. anna, Challun entinen vuoraaja on itse kaikki huovat (paitsi yhden huovan jonka anna osti mutta maksoin takasin) ostanut.


joulu huopa . ( :

ja toiselle Charlie Brown
kisa huopa jossa toisella puolella brodeerattu tallin nimi





sininen huopa, jossa ponin siluetti toisella puolella.

tämmönen perus satulan muotoinen sininen huopa.

sininen (ny vaa vähän kulahtanu) huopa brodeerauksella

talvi huopa

kisa huopa sinisellä ja hopealla reunuksella

#28

itsenäisyyspäivän kunniaksi teimme lumienkeleitä !

elikkäs nousin tänään ennen kymmentä ja lähin tallille. matka kesti vaa vähä aikaa kun ei noita teitä oltu aurattu ! no tallilla mentiin suoraan ratsastamaan Iidan kanssa, mentiin ilman satulaa. oli ihanaa mennä kentällä kun oli niin paljon lunta. Challu tuntu alussa aika laiskalta, ei kyl mikään ihme ku oltiin eilen oltu siellä maastossa . ja sain mahtavan idean siinä : teen lumienkelin laukasta ! elikkä 'tipun' .:D no koitin sitten sitä umpi hankeen, ekalla kerralla poni huomas että oon tippumassa ni siisrs raviin , oi että kun oli ihana . toisella kerralla meni hyvin, ei sattunu ! ja ponikaan ei lähteny kun portille lönköttäen. otettiin iidan kanssa sitten laukat ulkopuolella jotka meni hyvin ! lähettiin sitten mettään ottamaan loppu ravit + käynnit. mentiin sänkkärille, ravailtiin siinä hetki . hui kun siellä selässä pomppi! poni otti niin pitkiä ja korkeita askeleita että selässäkään ei meinannu pysyä ! otettiin vielä laukat, otin vaa yhen kun oli sen verran vaikeeta kummiskin ponille.. seistiin siinä sitteen pitkin ohjin kun iida laukkaili vielä ja poni säikähti jotain --> tuloksena minä alhaalla, ponin jalkojen välissä (en tiiä yhtään miten päädyin sinne) . kun nousin ylös nii huomasin että poni oli vahingossa astunu / potkassu päähän ni huulesta tuli verta ( ja kotona huomasin että siinä oli pikkunen reikäkin ) ja leuka oli ihan tajuttoman kipee! no menin tietty takasin selkään ja otettii tiellä loppu ravit, sieltä mettään ja vielä tien kautta tallille.
tallilla kuivattelin, lämmittelin ja jauttelin ja lähin sitten kahen maissa kotiin (=




söpö <3

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

#27

eli tässä on kaikkee mitä toivoisin joulupukilta (=

nämä saappaat.  ihanat mutta kalliit ;/
toi kans lallulle , oon kyttäilly tota jo kauan, mutta koskaan ei oo ollu tarpeeks rahaa ;(
- ja jos joku haluis ostaa kalliimpaa ni tämä huppari ois tosi kiva...
noi hanskat !
- sininen tommonen burtonin, tähä en saannu sitä oikeen värinä
toi on aaaivan ihana !
tämä on kans tosi kiva (=
- JA VILLASUKKIA! en saanu tähän mitää :oo


siinä oliki ! (= jaa en todellakaan tarvitse kaikkea ! elikkä ei paineita .

#26

ahh sunnuntai ja huomenna ei koulua ! ihanaa ! no siis aamulla kävin kirkossa (ripari..) ja menin sen jälkee tallille. jotai riehuttii siellä potkukelkan kaa , esim laskettii mäki viis päällä alas, ja voi arvata tuloksen :D mentiin sitten sen peuhaamisen jälkeen lämmittelemään ja kuivattelemaan vaatteita ja haettiin hepat. laitettiin ponskit kuntoon ja lähettiin ratsastaan. alkuverkat mentiin kentällä. kävletiin hetki ja aloin ravaamaan sitten. en kyl tajuu mistä toi poni repii sen energian ! ;oo no, laukattiin sitten siinä ja lähettiin maastoon. ravailtiin tiellä vähän mutta käveltiin kummiskin suurin osa. tultii ei auratulle tielle ja laukattiin iso jyrkkä ylämäki. siinä päästin ponin menee, ja tykkäs paljon. mentiin se vielä kerran iidan kanssa, jenni jäi mäen päälle odottamaan. sitten kävletiin hetki ja otettiin uus laukka pätkä, seki meni hyvin. käveltiin tallille ja otettiin loppuravit ja käynnit kentän ulkopuolella. lähin sitten aika nopeesti sen jälkeen kotiin ( :

PS.HUOMENNA KUVIA !

lauantai 4. joulukuuta 2010

#25

tänään Lauantaina mentiin junalla kirkkonummelle katsomaan Jennin entistä vuokraponia, Niiskua. Jenni meni sillä noin tunnin, minä ja Iida kuvattiin, Jenni tippu yhden kerran, ja oli lähellä useamman kerran ! poni veti kunnon rodeot, mutta meni myös nätisti. Sen jälkeen mentiin syömään pipareita ja juomaan glögiä + lämmittelemään. Lähettiin sieltä jossain viiden aikoihin kotiin. meillä kotona vaihdoin nopeasti sukat kuiviin ja takin tallitakkiin ja lähdettiin tallille. päästettiin Iidan kanssa ponit juoksemaan, ensin kentällä ja sitten hankeen . kyllä tykkäs! Challu oikeen hikos :D sen jälkeen mentiin sisälle, pika harjaus ja suitset + kypärät päähän ja mentiin ilman satulaa vähän ravaileen ja laukkaileen kentälle. katoin sen jälkeen vielä kun iida juoksutti Makin ja sen jälkeen lähdin kotiin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

#24

tänään olin koulussa ihan fiilareissa, alko tää kolmen päivän loma , oli ihana ilma ja vielä että kokeitakin oli ohi! tallille päästyäni kello oli jo melkein puoli viisi.. niin lyhkäsiltä tuntuu nää päivät :( no, laitoin Charlien heti kuntoon, satula ja suitset päähän ja sitten menoks. Tuuppasin vähän koulua, aluk annoin kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin ja otin sitten ohjat käteen. poni tuntui todella kivalta mutta kun aloin ottamaan ravia ei halunnut nostaa heti. no kun se nosti sen ravin niin ravas kivasti, oli ihanan reipas !annoin kävellä hetken ja otin sitten laukkaa. hui kun ponilla oli virtaa! pukitti parissa nostossa ja revitti sitten pitkin kenttää. laukkasin keski ympyrällä suurimman osan, sain edes vähän hidastettua laukkaa. annoin taas kävellä hetken ja sitten aloin työskennellä paremmin laukassa, hidas-normaali-hidas laukkaa ympyrällä. normaali osuudet meni hyvin mutta hidas osuudet ei niinkään :D loppu raveissa poni lähti täyttä laukkaa kentällä, mulla oli siis pitkät ohjat ja oli lähellä etten tippunu! päässä kulkivaan ajatus: älä poni sitten perkele kaadu ! :D no sai vielä muutamat sätkyt mutta loppu meni hyvin. sitten mentiin talliin, fleece loimi päälle ja vielä hetkeksi pellolle kävelemään.

tehtiin vielä iltatalli ja lähdin sitten kotiin.


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

#23

Sunnuntaina nukuin pommiin, heäsin 9.30 vaikka piti herätä ennen kasia :oo oho ! no lähin sitten heti tallille. pidin jennille seuraa kun siivosi karsinoita ja sen jälkeen kävin hakemassa Charlien. laitoin sen valmiiksi ja sitten jenni meni sillä n.20 minuuttia. oli hauskaa katottavaa kun poni pomppi ja pukitteli ! sen jälkeen heitin satulan pois ja menin ilman satulaa ite. virtaa kyllä pojalla oli ! pakkaset tehny kepposensa ... käytiin kävelemässä vileä lopuks metässä ja sitten talliin. laitoin loimen ponille ja jätin sisälle, kuuma sille tuli kun pomppi siellä.. lähin sitten kotiin , pikkusiskon synttäreille.

Tiistaina menin koulun jälkeen tallille. Haettiin annan ja jennin kanssa hepat sisään ennen kuin mentiin ratsastamaan. menin satulalla (en tiedä miks) vähän käyntityöskentelyä ja vähän vaan ravailua. sen jälkeen laitettiin kamat pois, juteltiin tallin 'joulujuhlasta' ja lähdin kotiin.


ravailua sänkkäriltä

lauantai 27. marraskuuta 2010

#22

perjantaina eilen, menin suoraan koulusta tallille  taas potkukelkalla : D otettiin jennin kanssa hepat sisään ennen ratsastusta koska oli jo niin pimeetä. mentiin ilman satulaa ja Charlie oli tosi kiva! taipu, oli energinen mut ei liikaa, eikä tullu pukkejakaa! eikä lähteny viemää tai pomppimaan! mamma oli ylpee ♥ otettiin vielä laukat ulkopuolella _kiitokseksi_ , ja ne meni hyvin. jenni + tuisku otti yhden lauka ulkopuolella ja me oltiin kentällä niin challu säikähti (?) ja pukitti yhen ison pukin, mut en lentäny ! :D muita ei tullu.
sitte tehtii vielä iltatalli jennin kanssa, sanottiin hepoille heipas ja sitten meille.

aamulla noustiin jennin kanssa puol kasilta ja mentiin syömään, pukemaan, tekemään eväät ja lähdetiin tallille tekemään aamutallia. Anne oli jo tallilla ja oli ruokkinu hepat ja vienny muutaman jo ulos joten me mentiin suoraan laittamaan loimia ja viemään heppoja ulos tarhoihin. siivottiin parit karsinat, mentiin ulos ja takas sisälle lämmittelemään, ulos, takasin ... jne . jenni meni hakemaan sitten jossain vaiheessa löwen ja minä kuvasin niitä kentällä ja sänkkärillä, samalla jäädyin! sitten kävin hakemassa Challun ja menin Ellun + Dewin kanssa maastoon. oltiin ehkä yhteensä noin tunti. poni oli tosi kiva! ei lähteny yhtää hanee laukoissa ! mentiin lopuksi sänkkärille vähän ravailemaan ja laukkailemaan. hyvin meni . sitten takasin tallille, lämmittelemään, syömään , lämmittelemään,.. käytiin hakemassa hepatkin siinä sitten sisälle ja jaettiin heinät ja ruuat sitten illemmalla. soitin siskon hakemaan koska en jaksanut lähteä potkimaan enää kotiin. (:

kuvia ens kerralla!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

#21

nyt tota lunta on jo kunnolla! ihanaaaaaa....!
eilen , tiistaina menin tallille pitkästä aikaa potkukelkalla! joo meinasin kaatuukki muutaman kerran.. kröhöm. menin Challulla ilman satulaa, kun olin itse ihan jäässä ja oli niin rento fiilis. poni oli ihana, vaikka hieman energinen.. parit pukit tuli ja lähti vähän rökittää kentäl mut ei pahasti ( : loppuraveissa poni taipu tosi hyvin ja meni ihanasti muutenkin. piitkät loppu käynnit ja sitten talliin. lähin sitten kelkalla kotia päin siinä aika pian .

tänään keskiviikkona oli pikku tuuppaus päivä. menin yhteensä noin tunnin. alussa annoin kävellä pari kierrosta pitkin ohjin ja otin sitten ohjat käteen. aloin taivutella ja oli kivan energinen kun ei ollut päässyt ulos myräkän takia. ravissa venytti kivasti ja taipu muutenkin hyvin. laukoissa tuli muutamat pukit ja pomput mutta ei se mitään !  loppu laukat ja ravit kentällä sitten ilman satulaa ja lopuksi käveltiin ulkopuolella. tosi kiva oli poni! ♥

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

#20

lauantaina kävin äitin kaa kaupoilla, löysin mekon joulujuhliin :D ostettii myös kengät jotka on aivan ihanat ja lämpimät! en kerinny tallille ollenkaan koska menin kavereitten kanssa helsingin tanssi actionii kattomaan.hengattii sitte vielä stadissa pari tuntia sen jälkeen ja tultiin 11 junalla kotiin. oli tosi kivaa vaikka eka oltiiki vähä hukassa :o !

sunnuntaina kävin aamupäivästä tallilla koska piti mennä pakolliseen kirkko käyntiin (ripari) joka oli kyl beatboxaus konsertti.. menin charliella vaan joku puol tuntii ku kenttä oli aik huonossa kunnosssa; ravailin vähän ja käynti työskentelyä. ei mitään kummallista.. (= kuvia ens viikolla!

perjantai 19. marraskuuta 2010

#19

jee talvi tuli! <3 no mentiin tuuppailemaan kentälle, vaikka eka aattelin mennä ilman satulaa, mutta päätinki ottaa sen mukaan. otin eka aika pitkät alku käynnit ennen kun aloin tehdä käyntityöskentelyä, vähän väistöjä ja taivutuksia. ravi meni hyvin, poni ei liukastellut, taipui ja oli kiva eteenpäin pyrkimys ! annoin kävellä ravien välissä, ja vasaroitiin tilsat pois. kokeiltiin myös laukkaa, ensin santos jolla on varmaankin poneista paras tasapaino meni ensin, ja katto miten liukas se laukassa on. niillä meni hyvin niin koitettiin sitten Challun kanssa seuraavaksi. meillä meni hyvin, poni jopa pukitti ja vaiho laukan samalla :D otettiin kumpiikin suuntiin laukat ja sitten vietiin satulat pois, taas katottiin tilsat ja sitten loppu laukat, ravit ja käynnit ilman satulaa. poni oli aivan ihanalla päällä <3

torstai 18. marraskuuta 2010

#18

nyt on lumi tullu, ihanaa mutta pitää taas miettii kauheesti et mitä tekee sillaa kentän mukaa.. no tänää en menny tallille mut teki vaa mieli kirjottaa ni laitoin vähän kuvia ja suunnittelin mitä tekisin ponin kanssa viikolla
: )

Torstai : vapaa / oli pikkupojan kanssa kentällä talutuksessa
Perjantai: ilman satulaa, jotain rentoo
Lauantai: vapaa
Sunnuntai: riippuu kentän kunnosta, tuskin mitään kauheeta työskentelyä.
Maanantai: vapaa
Tiistai: ilman satulaa






aina ei voi onnistua! : D

agilityä, sori edustus

ilman satulaa elokuussa

baanaus sänkkäriltä 

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

#17

oho nyt on taas unohtunut kirjoittaa..
eli sunnuntai: kävin aamupäivästä tallilla koska oli isänpäivä ja ukki oli tulossa syömään. menin ilman satulaa vaan käyntiä ja ravia, vähän rennompaa.
maanantai: vapaa Challulla
tiistai: eilen menin taas vähän koulua. Alussa ponski oli jäykkä mutta taipu hyvin loppua kohden. Vastalaukat nousi hienosti pukkejen kautta !
keskiviikko: Annan synttärit, eli Anna meni Challulla leikki tunnilla. Poni näytti menevän hienosti (:

sänkkäri (= <3
nyt vähän kuvia tästä viiden kuukauden ajalta :
alku kesän hyppyjä, sori toi istunta ;oo

mentiin laukka puomit aika tyylillä ( : nyt mennään jo ihan normaalisti! 

lauantai 13. marraskuuta 2010

#16

perjantaina olin vielä vähän kipeä, mutta menin tallille silti. Ratsastin noin 45 minuuttia challulla, ensin satulalla vähän tuupattiin ja sitten ilman satulaa (sää oli nii huono). ravissa poni oli ihana, taipu hyvin ym. laukassa lähettiin kentältä pois , hups! takasin vaa kentälle ja yuestaa, lopuks meni ihan kivasti. en tehny mitään laukkatyöskentelya, koska ei tuo poni  suostunut keskittyä siellä sateessa yhtään!
Tallin jälkeen mentiin Iinalle, järkättiin annalle yllätys bileet ! huijaus meni täydestä ja pidettiin hauskaa , katottiin leffoja, naurettiin, tanssittiin, leikittiin ymsyms.

Herättiin aamulla kymmeneltä ja jumitettiin kattomaan telkkaria, käytiin syömässä sipsejä ja karkkeja, pelattiin aliastakin ja leikittiin piilosta ennen lettu aamupalaa. sen jälkeen lähettiin tallille. mentiin hakemaan melkeen heti hevoset, menin toffella. menin hetken kentällä ja sen jälkeen lähettiin maastoon jenni tuiskua taluttaen ja iidan & santoksen kanssa. ravailtiin vähän tiellä ja käveltiin suurin osa. tultiin pehmeämmälle pohjalle joten aiottiin laukata ylämäki. ensin ravattiin mäki ylös , käveltiin alas ja laukattiin sitten sama mäki. Ensin ajattelin ettei tästä tuu mitään mutta hyvin meni, koitti jopa matkia santosta jossain ihan omissa jutuissa.. nauratti! :D kun oltiin siellä mäen päällä niin tuisku pääsi irti narusta ja karkasi! no me hypättiin alas selästä mutta ei saatu ponia kiinni. jenni lähti perään huudellen ja saikin sen sitten kiinni loppujen lopuksi. no mentiin sitten takasin tuonne samaan paikkaan ja käveltiin taas mäki alas ja sitten laukattiin ylös. nyt meni jo paremmin, eli tositosi hyvin! tosi hyvä tunne jäi. sitten siitä takasin tallille, otettiin loppuravit kentällä ja käveltiin sekä kentällä että ulkopuolella. huomasin kummiskin kun olin toffen viennyt talliin että se puuskutti yhä niin menin vielä kävelemään ulos. hoidin sen loppuun ja otin vastaan heppoja joita tuotiin sisään. sitten lähdinkin kotiin juulin kyydissä!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

#15

no, en oo nytten kirjoitellut paljoa mutta siis.
Sunnuntaina menin Iidan & Santoksen kanssa maastoon ilman satulaa, löydettiin joku polku joka meni pienelle peltotielle. tulimme alas, hypättiin oja ja sitten takasin selkään. tarkotus oli laukata tuo peltotie , mutta se oli niin märkä että ponit olisi liukastelleet siinä. päätettiin mennä takaisin hiekkatielle ottamaan parit laukkapätkät missä käytiin jo aikasemmin. ryhmä laukka sujui hyvin tuli muutamat ilo pukit ! sitten iida laukkasi eka sen pätkän ja me oltiin Charlien kanssa stoppareina. sitten oli meidän vuoro, sinne tien päähän menemisessä oli jo vaikeuksia ja sieltä laukattaessa tultiin kovaa, ilman mun hallintaa ja pukki pomppu laukassa! no menin tuon saman pätkän uudestaan ilman pomppuja, ja olin tyytyväinen. sitten ravailtiin vähän ja käveltiin loppumatka tallille. Hoidin Charlien nopeasti  ja lähdin polkemaan kauheeta vauhti kotiin, että ehtisin käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen Papan synttäreitä (;

Maanantaina mulla oli piano tunnit ja tanssi joten en mennyt tallille¨.
Tiistaina olin kipeä.

Keskiviikkona jäin kotiin angiinan takia, mutta menin silti tallille :D Tuuppasin koulua vähäsen ja poni oli aivan ihana, vaikka oli ollut kaksi päivää vapaata. ravissa taivuttelin ja tein väistöjä paljon, nyt poni kuunteli kunnolla! eikä tullut pomppujakaan vaikka kenttä oli aivan litimärkä! laukassa huomasi energian ja poni lähti vähän revittämään kentällä. lopuksi sain hyvän laukan ja aloin loppuravaamaan. ravasin melko pitkät loppuravit ja sitten vielä pidemmät loppukäynnit. olin tosi tyytyväinen poniin! sitten kamat pois ja iskä hakemaan tallilta :D

lauantai 6. marraskuuta 2010

#14

perjantaina menin toffella pitkästä aikaa! poika oli tosi kankee alussa, mutta saatiin parit hyvät väisötö siinä kankeudessa! ravissakin väistöt alkaa jo jotenkin sujua, ja onhan se helpompaa hevoselle ravissa kuin käynnissä, siinä vaan meinaa keskittymiskyky häiriintyä. no tuuppailin siinä jonkun aikaa , otin parit laukat jne, ja sen jälkeen heitin satulan pois.menin vähän aikaa ravia että saisin siihen poniin jotain tuntoa, ja sitten nostin laukan. ekat laukat meni hyvin, ei tullu pomppuja vaikka ulkona oli pimeetä ja poni puolsokee :D sitten toiseen suuntaa laukat, ekassa nostossa pomppas sivulle ja meikä oli menos eri suuntaa ni valuin kaulalle ja siitä sitten pois. Toffe näköjään säikähti Iidaa & Santosta jotka käveli kentän ulkopuolella... no takasi selkää ja uus nosto, nyt ei tullu pomppuja yhtään, ja muutenkin lopuks meni hyvin. hoidin ponskin loppuun ja hengasin vähän aikaa tallilla ja sitten kotii syömään, kylpyyn ja nukkumaan!

lauantaina heräsin jossain 9, menin syömään, olin ja lähin tallille. tallilla hain Charlien melkeen heti, aloin kuuraamaan ponia joka oli tosi likanen! tarkotus oli mennä kentälle tuuppaamaan, mutta Jenni sai houkuteltua mut maastoon,, pakko on kyllä tehä töitäkin joku päivä ponin kanssa... no oltiin maastossa noin tunti, ja meni tosi hyvin, ei pomppuja tai pukkeja vaikka imu oli ojaan/pellolle tai minne lie.. sen pään sisälle ei aina pääse. 
Maaston jälkeen vein ponin ulos, mutta sainkin tietää melkeen heti sen jälkeen että ne ois voitu jättää sisälle. no jaettiin sitten päiväheinät karsinoihin ja siitä sitten takasin ulos roudaamaan hepat sisälle. 
sen jälkeen hyppäsin Dewin selkään jolla Iina oli vähän aikaa mennyt. otin laukat, muutamat väistöt + loppu ravit ja käynit. oli tosi mukavalla päällä tänään! Hoidin herran loppuun ja karsinaan syömään. sitten siivosin kamat, lakasin käytävän ja lähdin polkemaan kotia päin. (:
hyppyjä tunnilta

torstai 4. marraskuuta 2010

#12 [ Corney Conway 15.5.1991 - 4.11.2010 rip ♥ ]

hyvä, paha taistelussa voittaa, hyvyys ja pahuus, kummassako voimaa?
toivon kyynel ilossa vai surussa? katse peiliin kohtalosta muistuttaa olla iloinen vai surullinen tästä, 
esirippu elämäni päällä. sanat suussa, mut ei tuu ääntä, katsoen suuhun muistellessa ääntä.
kaivo pohjaton, miten tuo syntyy? tulviessa joki, padon yli vyöryy. ei silmät kiinni helpota yhtään, enkelin laulu, on vaan virran viemää. avain hukassa, kahleet oli kiinni, tunteella puristin siipeni irti
ei päivän valoo voi enää nähdä, pimeessä kituu veden häviämä. ei taivas lähellä, vaikka kädet ristiin, helvetti vei mukaan sai enkelin.



Joku liian aikasin silmänsä jo sulkee ymmärrys ja tajunta, silmäni mun sulkee. Kaikenlaista pahaa, nii moni kokee iha sama mitä teit ja mitä jouduit kokee.
Kokemukset elämästä jääkin sitten unholaan toivon sunki puolesta, että jaksat kunnolla. Harmi että sait olla tääl nii vähä aikaa pakko kiittää kaikesta, mitä aikaan saitkaan. Miks sun piti lähtee ja mun jäädä? ilman sua elämä on ku ilman määrän päätä. Mite jaksat tarpoo, ilman määrän päätä kaikest kokemasta, haluun nähdä täältä. Usko elämästä, sitä haluut vielä lisää haluun tietää tietäni ja paljon lisää. Kiitän sua kaikest, mitä sillo koettii toivon, että taivaassa kaikki on paremmin. Enkelillä siivet, joilla lentää vapaasti rakkaus suhun pysyy, mun muistois ainaki. ♥ 



keskiviikko 3. marraskuuta 2010

#11

hyihyi mikä ilma - oli ensimmäinen reaktio aamulla ! sumusta ja maa ihan märkänä. no kouluun sitten vaan siskon mopoautolla ( onneks en ois jaksanu taksiin ) just ja just ehittiin tunneille. päivä meni aika nopeesti, ja lähettii kotiin. jouduin menee taksilla koska Juuli meni kaverilleen, joka tarkoitti sitä, että joutuisin kävellä 2,5 km ;( onneks äiti oli just sillon lähtemässä kouluun joten vei mut kotiin!
söin nopeesti ite tehdyn hampparin ja lähin tallille. koko matka sato ja vielä sen jälkeenkin.. eli se tarkoittaisi sitä että ratsastuskesta ilman satulaa tulisi mielenkiintoinen... juteltiin kavereitten kanssa hetki ja laitettiin ilta ruuat likoomaan, haettiin kaikki hepat sisälle ja alettiin laittamaan niitä kuntoon. menin huovalla koska hepoilla ei ollu loimia ni oli toooosi märkii. oltii nopeesti valmiita, heitettiin suitset ja huopa päälle ja lähettiin ratsastamaan. kenttä oli läpimärkä joten alkukäynti löysillä ohjilla oli jo työskentelyä charlielle. ravikin oli mielenkiintoista kun saatto yhtäkkiä nostaa jalkoja hyvin korkealle ja väistää lätäkköjä jollon tuntu et nyt kyl valun täält ! :D no pysyin selässä ja leikittiin sitten vähän, maa-meri-taivasta ja kulmasta kulmaan. laukatkin meni ihan hyvin meillä ja olin tyytyväinen kun ei tullu pukkeja! hoidin lallun lopuks, laitoin pari pyyhettä päälle ja annoin syödä hieniä ja porkkanoita, samalla kun kirjoitin kirjaa.
kun oltiin ratsastettu mentiin laittamaan kuivia vaatteita päälle, oltiin ihan läpimärkiä kaikki!
järjesteltiin loimia satulahuoneessa vähän ajan päästä . kun mentiin takasin talliin , iida huomaa että Grålle oli syömässä ruokapaikalla ruokia! revettiin kaikki nauramaan, ja koitettiin saada pappa takasin karsinaan. eka se oli ihan menossa karsinaan, mutta päättikin mennä suoraan, sitten kun se käänty, meinas mennä takasin syömään tai ulos, mitä ikinä sen päässä liikuikaan :D no saatiin se sitten karsinaan ja mentiin laittamaan uudet ruoat joillekkin hepoille ja siivoamaan jäljet; mysli astia oli kaatunut, porkkanat oli hävinnyt ämpäristä, ruokaa oli joka paikassa ja astioita oli hujan hajan. omistaja vähän ihmetteli kun kerrottiin tämä stoori sille :D perattiin siinä sitten porkkanoita kun soitin Juulille että tulisi hakemaan. lähdin sitten puoli kasin maissa kotiin.

peeäs: Tallilla kauiten asunut heppa Corni on ollut tosi huonona nyt viimeset kuukaudet kesän jälkeen. Hänet joudutaan lopettamaan lähipäivinä (ehkä huomenna, torstaina). Ikävä on suuri jo nyt ja jäämme kaikki kaipaamaan tuota lämmintä hörähdystä ja suloista hamuamista, kerjäämistä ja hölmöilyä. itse olen tuntenut tuon hevosen melkein kuusi vuotta ja voin sanoa että hän on jotain aivan uskomatonta, ainutlaatuista ja ihanaa. Me rakastamme sinua Corney Conway ♥

tiistai 2. marraskuuta 2010

#10

eilen maanantaina oli piano tunnit joten en mennyt tallille : (

tänään siis mentiin heti kun tulin tallille ni maastoon, anna oli jo laittanut mulle ponin valmiiksi et päästäis nopeesti lähtee ennen pimeetä. sitte vaa noustiin selkään, meitä oli nyt iso porukka; iida & santos, jenni & löwe ja tilda & tuisku. mentiin laukkaamaan alkumatkasta yhelle hiekkatielle, kokeilee miten menis jos santos olis ennen charlieta. mentiin eka kaikki yhtäaikaa, Charlie ei tehny mitään! ei ees pukittanu! löwe vaan pomppi siellä takana nii hermostu siitä... no iida ja jenni otti sitte kahestaa laukan, ettei löwe häiritsis muita. tultiin sitten tildan kanssa perästä, ja lallulla tuli pari ilopukkia, hauskaa kun piti mutta ei ollu lähelläkään tippuminen ( :
jatkettiin siitä sitten matkaa, ravailtiin ja käveltiin. sitten tuli se ihana pitkä suora, baanaus pätkä! sitä, mitä me kaikki oltiin varmaanki eniten odottanu! no mentiin santoksen kanssa ensin kahestaan, me toisena. se meni tosi hyvin, Santoksellakaan ei tullu ristilaukkaa ja Challukaan ei pukittanu! mentiin kovaa ja ponit tykkäs. sitten perästä tuli jenni ja tilda, niillä vaan vähän kesti kun löwe alko pomppimaan siellä hermostuessaan.. laukattiin vielä iso ylämäki ja sitten ravailtiin ja  käveltiin melko pitkä matka. mentiin tuo sama baanaus vielä kerran , päästettiin ponit menemään ihan täysii. ensin meni santos ja löwe ettei löwe hermostuisi. tällä kertaa challu alkoi vähän hermostua, vaikka tuisku oli siinä vieressä, mutta ei onneks tehny mitään muuta kun pari pientä pukkia ja väisti. mentiin sitten tuiskun kanssa, päästin Challun menemään niin kovaa ku pääsee, tykkäs iha jumalattomasti!
laukka baanauksen jälkeen ravattiin ja käveltiin tallille, hypättiin vielä lopuks oja, löysättiin satulavyöt ja hypättiin alas selästä. käveltiin sitten ponien kanssa tallille, hoidettiin ponit loppuun, linimenttiä jalkoihin, suojat pois ja harjaus ja sitten karsinoihin namujen kera. korjattiin kamat pois käytävältä ja höpötettiin kavereitten kanssa.
lähin sitten seitsemä aikaan pyöräilemään kotiin pilkkopimeässä! onneks oli lamppu! lauloin siinä matkalla ettei hirvet vaan tulis :  D

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

#9

heräsin aamulla yheksältä (tai siis tavallaa 10 ku kellot siirrettii), olin super väsyny! no menin sitte syömää aamupalan ja lähin tallille. tallilla vaa aluks hengasin ja juttelin kavereitten kanssa. syötiin jennin voittokakkua ja katottiin muitten ratsastusta. käytiin sitte yhen maissa hakemassa jennin kaa hepat ja laitettiin kuntoon. menin siis tänään toffella. Toffe olikin tänään tosi reipas kun oli kunnolla viimeks tiistaina liikkunut.. mentiin vähän koulukiemuroita ja nyt onnistuttiin käyntiväistöissä hyvin niin kokeiltiin samaa ravissa, meni vaan paremmin! olikin sitten laukka työskentelyn aika! ekassa nostossa toffe pomppi tai sääti jotai omiaan, mutta laukka pyöri hyvin. kokeiltiin vastalaukkaakin ja se meni erittäin hyvin! toffe oli tosi kiva, jokseekin hieman pirtsakka. hiki tuli pojalle ! mentiin sitten jennin kannsa loppukäynnit metsään jossa kestikin yhteensä melkein 45 min ! :D lauleltiin lauluja omilla sovituksilla ettei vaan hirvet tuu, esim täällä pohjan tähden alla, ja pohjois-karjala. tallille tultessa laitettiin hepat kuntoon, putsasin omatkin kamat ja lähin kotia.
kotona katoin pari jaksoo Greyn Anatomiasta ja sitte suihkuun, dataamaan ja nukkumaan! :D
Laukka osuus kisoissa.

lauantai 30. lokakuuta 2010

#8

heräsin aamulla kaheksalta, söin leivän, otin eväät, ja lähin tallille. siivosin parin karsinan tallista loppuun ja järjesteltiin jennin ja iidan kanssa tallia yleisesti. Mentiin sen jälkeen hakemaan ponit, tarkotus oli tuupata pitkästä aikaa Challulla mutta siitä ei oikee tullu mitään, koska poni oli toooosi energinen vaikka eilen mentiin pitkä lenkki. Sen lisäksi kenttä oli märkä ja Challu inhoo vettä yli kaiken! annoin laukata pari kierrosta pitkin ohjin että sais purkaa energiaa, ja se toimi! sen jälkeen oli kivempi. mentiin sitten ottaa iidan & santoksen kanssa maastoon parit laukat kun eilen ei oikeen toiminu. mentiin mettälenkin tiellä silleen et olin ekana Challun kaa ja se meni ihan hyvin, tuli parit pukit vaan alussa. sen jälkeen vaihdettiin puolia että me oltiin perässä, sillon poni hermostu ja läheti hieman lapasesta.. no mentiin ottamaan vielä hiekkatielle laukkoja. siellä meni tooooosi hyvin , ei pukkeja yhtään kumminkaan päin! otin sitte vielä yksin laukan jossa päästin. sitte siitä ravipätkä ja tien kautta tallille. tallilla syötiin eväät ja käytiin hakemassa tallin vanhukset: Ronjan , n 30 vuotiaan shettis tamman ja Grållen, 30 vuotiaan risteytys ruunan ja lähettiin kävelemään. käytiin semmosella isolla lätäköllä kahlaamassa ponien kanssa ja ne tykkäs! kauho vettä, leikki sillä ja nautti ! siitä ne saikin paljon energiaa eikä malttanut kävellä meidän kanssa samaa vauhtia. mentiin sitten mettän kauta sänkkärille, ja ylitettiin pieni oja (ei kylllä hyppäämällä). Ronja veti kunnon pukkilaukan ja Grålle seurasi perässä. sen jälkeen että meinattiin iidan kanssa kuolla nauruun ku ne vaan lähti vetää jotai omiaan siellä. naurettiin koko loppumatka tallille, minä koittaen pitää sen mamman jotenki hallinnassa ku olisi halunnut vaan mennä! Tallilla harjasin Ronjan pikaisesti ja kävin hakemassa Dewin.
Dewi oli melko puhas joten hoidattaessa ei mennyt kauaa. laitoin kamat ja suojat ja sitten kentälle. kävelin pitkät alkukäynnit kentällä ja otin sitten ravia, könkkäilee vähän alussa nii pitää taivuttaa, tehä siirtymisiä ja pysähdyksiä. Ravien välissä annoin kävellä paljon. Sitten otin laukan. en osannu istua siellä yhtään ku on tottunu pienempiin askeleihin ym. no annoin laukata vähän pidemmällä ohjalla mistä herra tykkää ja nousin ite kevyeeseen istuntaan ni ei tarvinnut pepun kärsiä! otin taas loppuravien jälkeen pitkät loppukäynnit ja vein sitten talliin. hoidin loppuun ja lähdin polkemaan kotiin. taas ihana päivä tallilla !

perjantai 29. lokakuuta 2010

#7

eli oltiin tänään rämpimässä metässä! oli aivan ihanaa! aluks ku mentii tallille haettiin ponit melkeen heti. saatiin kyl odottaa iidaa kun se ei halunnu hakea poniaansa alhaalta mudasta ja odotti melkein puoli tuntia että se tulee. no sitte ku saatiin ponit kuntoon mentiin ilman satulaa maastoon. käveltiin yhden hiekkatien kautta mettään etsimään uusia reittejä. no huomattiin että se tuli yhden maston lähelle ja päätettiin mennä sinne. piti ylittää pari ojaa ja ne meni hyvin, vaikka toisessa kun tulin alas, challu käveli suoraan veteen ja sai siitä kunnon hepulit ! on senkin hölmö. ravattiin pellon poikki tielle , mastolle. laukkasimme yhden ylämäen ylös. challu tuli keskimmäisenä ja ei tykänny siitä ni mentiin koko ylämäki pukkilaukassa. no mentiin se sama kohta ainaki viis  kertaa että menis hyvin. lopuksi oli ihana . sitte lähettii samaa reittiä takasin päin kun jenniltä tippui raippa jonnekin. tällä kertaa oja meni hyvin mutta kun santos sai jonkun hepulin ja tuisku seurasi sitä niin charlie lähti pukkilaukkaa perään! oli lähellä etten tippunut kun ensin keulas sivulle ja sit lähti kovaa ja pomppien! tulin sen jälkeen alas että ponikin saa vähän hengähtää. kivettiin taas iso mäki ylös, löydettiin raippa ja mentiin ottamaan pari laukkaa hiakka tielle. otin eka yksin laukan, että ei tulis niin paljon pukkeja, sen jälkeen vielä pari kertaa kaksistaan. meni jo paljon paremmin kun poni oli ekana! saman tien reunalla nähtiin ainaskin viisi hirveä! onneks ponit ei pelänny! sitten siitä sänkkärille kävelemään ja siellä olikin tooosi paljon peuroja, niitä ponit kyttäs mut ei säikkyny. hyvä hyvä <3 sitte käveltii tallille pitkin ohjin , tallilla hoidettii ponit pois, autettii hakemaa loput hepat , juteltii vielä hetki ja sitten kotiin.

tiistai 26. lokakuuta 2010

#6

tulin maanantaina koulussa kipeeksi ja lähin kotiin, olin tiistainakin kotona, mutta menin iltapäivästä tallille.
Tallilla kävin hakemassa Charlien, harjasin pojan joka oli erittäin likainen. sen jälkeen laitoin suitset päähän ja eiku menoks!  käynnissä charlie vaikutti tosi laiskalta mutta ravi oli aivan taivaallista! poni meni hienosti muodossa ja kuunteli tarkkaan. Taivuttelin ja otin muutamat siirtymiset. nyt sain sen menemään vasempaaki kierrokkseen silleen et oli  ite kiva ratsastaa (helpompi suunta mulle ja ponille on oikea). laukassa huomasi jätkän energisyyden ni menin ottamaan pari laukkaa kentän ulkopuolelle. siellä pomppi lätäkköjen yli ja suuttu mulle ku en heti päästäny sitä ni teki pukin . loppu ravit ja käynnit menin kentällä. sen jälkeen hoidin ponin loppuun ja menin ulos kattomaan muitten ratsastusta. Toffe säikähti jotain ja heitti ratsastajansa selästä, niin menin sillä sitten lopuksi n 20 minuuttia, ratsastajalla meni selkä jotenkin.. Toffe oli tosi kiva, vaikka ei meinannu taipua vasempaan kierrokseen ja punki kokoajan uralle. laukkakin meni hyvin vaikka oli pimeetä ja poni puolisokea :----D
hoidin toffen sitte valmiiks, laitettii hepoille ilta ruuat, juteltiin vielä kavereitten kanssa ja lähdin sitte kotiin.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

#5

elikkäs tänää oli tallilla kisat. Menin kummillakin poneilla, challulla ja toffella. olin charlien kanssa toinen lähtölistasta. Verkassa poni oli vähän jännittyny ku kenttä oli aivan märkä! no rentoutu onneks siin verkas ja oli radalla aivan mahtava! vasen laukka nous myöhään, niin kyl oikeeki mut poni oli ihana <3 sitte vaa toffee laittaa kuntoon. Toffe makasi karsinassa, ja oli vielä vähän märkä niin oli likane! onneks ne lähti aika hyvin ja sain ponin ajoissa valmiiksi. kävelin hetken ennen verkkaa. olin toffen kaa vika. poni oli JÄYKKÄ verkassa eikä vasemman laukasta tullu yhtään mitään. no sain sitte sen ponin jotenki toimimaan ja kävelin kentän ulkopuolella odottamassa vuoroa. kun meijän vuoro tuli, ravi osuudet meni loistavasti. poni oli kuuliainen ym. laukasta ei tullu yhtikäs mitään! vasen laukka nous liian myöhään ja keskiympyrässä punki sisälle päin koko ajan. kulmastakaan ei oikeen menty ku poni punki nii perkeleesti. oikee laukka ei noussu, tuli väärää ja sitte ku nous ni lopetti heti. ihan viimesenä jennin ja nissen yllätysnumero tuli. olihauskaa katseltavaa eikä pukkejakaan tullu paljoo! : D
kun oltiin saatu hepat karsinoihin oli palkintojen jako. ei sijoitettu kummillakaan poneilla mutta sain 55.45 % charlien kaa ja 55.00 % toffen kaa. olin tyytyväinen siihen jo että ne osasi käyttäytyä! (:

lauantai 23. lokakuuta 2010

#4

tänään harjoittelin viimesen kerran koulurataa ennen kisoja. Charlien ravi osuudet meni loistavasti mutta laukka ei! laukassa ei kuunnellut yhtään ja meni ihan omiaan. Lopuksi mentiin maastoon laukkailemaan ja ponio koitti saada mut sieltä alas, pukitti isoja pukkeja ja veti päätä alas. lopuks sain ihan hyvän laukan. mentiin metän kautta sänkkärille ja hypättiin semmone 'koroke' ja challu veti siinä ihan helkkarin ison pukin! sen jälkeen huusin vaa kavereille et ' miten ihmees mä pysyin tuolla selässä' ja nauroin! mentiin se vielä muutaman kerran ilman pukkeja.
kun oltiin hoidettu ponit, kävin hakemassa Toffen ja lähdettiin  maastoon kävelemään. ravattiin pieni pätkä, mutta toffe puri kuolainta eikä kuunnellu. otettiin mini pätkä vielä yksin ravia ja se meni hyvin. lopuksi otin ravia kentän ulkopuolella ja oli ihana. hoidettiin hepat loppuun ja aloin puunata toffea huomisia kisoja varten. selvitin hännän, kuurasin jalat ja muut liat ponista. Sitten aloin pestä suitsia. niissä olikin pesemistä kun ties millon viimeksi pesty! katottiin sitten kun Jenni meni nissellä, joka meni jo hiukan paremmin eiliseen verrattuna. lopuksi pyöräiltiin kotiin, kävin saunassa ja söin iltapalan. HUOMENNA KISAT! :D'

#3

keskiviikko: JJEEEJEE LOMA ALKO! :D tallille suoraan koulusta, menin hakemaan toffen, harjaus ja koulua vääntelemään kentälle. poni taipu hyvin ja oli muutenki tosi mukava. en menny kauaa, noin puoli tuntia , otin laukat kumpiikin suuntii joka meni hyvin. lopuks harjottelin kisarataa.
Kun olin ratsastanut toffella, Anna oli harjannu seuraavan ponin mulle jo valmiiks, Charlien. mentii siinä alku käynnit kentällä ja sitte mentii hiekkatielle pomppimaan maastoesteitä. Poni meni hianosti, vaikka joka laukan noston jälkeen tai ennen tuli ainakin yks pukki. iidallakin meni hyvin santoksen kanssa mutta jenni ja tuisku kaatui yhden esteen jälkeen, onneksi ei käynyt mitään! käveltiin lopuksi tallille, harjattiin hepat ja siitä menin Iinalle annan ja iidan kanssa. katottiin leffoja, syötiin karkkeja ja mäkkäriruokaa ja puhuttiin enkkua joka oli eräille ihmisille vähän haastavampaa.. :D

torstai: Herättiin vasta 12 päivällä. soitin siskon hakemaan , söin kotona ruuan ja lähin tallille. tallilla katoin eka kun jenni meni 5-vuotiaalla shettisorilla nissellä. sieltä tuli kunnon pukkeja ja sain nauraa vatsalihakset kipeiksi. Sen jälkeen menin hakemaan Charlien ja mentiin maastoon kävelemään ja vähän ravailemaan. Jenni tuli kärryillä Tuiskun kanssa. päivän lopuksi menin jennille yöksi. käytiin lenkillä syötiin hampparit ja katottiin leffa karkkien kera.

perjantai: mentiin aamusta tallille ja autettiin tallin siivoamisessa. Sen jälkeen syötiin eväitä ja käytiin hakemassa ponit.  Tuupattiin vähän koulua ja harjoteltiin kisa rataa. Menin toffella ja se kuunteli kivasti. taipu hyvin myös vasempaan suuntaan laukassa . jäi toosi hyvä fiilis!
Jenni kävi hakemassa Nissen vähän myöhemmin ja ratsasti sillä . nisse veti liinat kiinni ja näytti rodeo taitonsa. yhtäkkiä alko sataa lunta ja olin iha riemuissani, vaikkakin aivan jäässä. 

tiistai 19. lokakuuta 2010

#2

tänään oli kouluu : ( enää yks päivä ni alkaa loma! JEE! ::D mut siis ku tulin koulusta kotiin, menin heti tallille. hain charlien, harjasin ja lähin iidan & santoksen ja jennin & tuiskun + ikaroksen kaa maastoon käppäilee. no, mentii sänkkärin poikki ja haluttiin laukata. eka otettiin yksin laukat, challu pukitti :D sitte mentii toisee suuntaa samaa aikaa, iida lähti menee suoralle ympyrältä ja challu päätti lähtee mukaan, POMPPIEN! :D meinasin lentää sielt seläst ku teki niit pomppui iha sika kaua, mut pysyin onneks kyydis! : )) mentii mettän kautta tallille, ja kentällä menin viel joku 40 minuuttii. Poni oli aivan mahtava <3 jäi törkeen hyvä fiilis tost ratsastuksesta. (:
hoidettii ponit loppuu ja vietii kamoja ni tallinomistaja huus et PONI ON IRTI! no mennää kattoo ni Löwe syö ruohoo vapaana. minä ja iida mennää ottaa sitä kiinni, eka vähä juoksi siin mut anto kummiski aika helposti kiinni (= iida vei sen 'naruriimulla' sisälle (;; leikittii koirien kaa ja juteltii jonku aikaa ja lähettii sitte kotia. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

#1

heräsin tänää aamulla seittemältä, söin ammupalan ja lähin tallille. tallilla vietiin hevoset ulos ja siivottiin karsinat n. 45 min. autettiin annaa valmistumaan kisoihi pitämällä heppaa kiinni kun ei suostunu seisomaan ja lähdettiin kattomaan Annan ja Coban ekoja yhteisiä kisoja (; no, kisoissa ne vei iha sika hyvi! 5/30 ja ekoi LuRan seurast (;; no sitte fiilareis ajettii takas tallille, pika harjaus ja koulutunnille. Menin toffella ja se meni todella kivasti. tunnin jälkeen loppukäynnit sänkkärin kautta mettään, hoidettii ponit loppuun ja jätettii sisälle. sen jälkee lähin pyöräilee tallilta takasi kotii. (= huomen kouluu -.-